Historia

Tors Blommor aloitti toimintansa 2. toukokuuta 1988. Kukkakauppa vuokrasi tilat Vöyrin hautaustoimiston juuri valmistuneesta kiinteistöstä, Vöyrintieltä 54, joka oli suunniteltu sekä hautaustoimiston, että kukkakaupan harjoittamiseen.

Tor Nyman, joka perusti kukkakaupan, ei ollut aikaisempaa kokemusta kukkien myynnistä eikä sidontatyöstä. Tor etsi Suomesta sopivaa kurssia, mutta ei löytänyt, joten hän kysyi Ruotsista ja löysi Ingvar Strandin kukkakoulun Malmöstä, johon hän ilmoittautui. Tor oli Malmössä tehokurssilla viikon ja teki töitä ympäri vuorokauden kukkajärjestelyjen kanssa mm. hautajaisiin, häihin, kasteisiin ja moni eri tilaisuuksiin, mihin kukkia tarvitaan.

Tors Blommor sai hyvän alun Äitienpäivänä, joka oli ensimmäinen suuri kukkatilaisuus hänelle ja sen jälkeen seurasi ylioppilasruusut, hautajaisia ja kesän kesäkukkia.

Vöyri ja Maksamaa olivat varsinaiset palvelualueet, mutta Tors Blommorin toiminta-alue laajeni nopeasti koko Suomeen ja osittain myös Ruotsiin. Kukkalaitetta toimitettiin jopa Rovaniemeltä Helsinkiin saakka. Suruvihkoja on myös toimitettu eri paikkoihin Ruotsiin. Tämä oli mahdollista, koska asiakkaat ottivat mukaansa kukat ja laitteet autossa, junassa ja lentokoneessa paikkoihin, missä hautajaiset pidettiin.

Tors Blommorilla teki myös yhteistöitä hautaustoimiston kanssa Isossakyrössä, jonka kautta tuli usein toimitettua suruvihkoja sekä Vähäkyröön, että Isoonkyröön. Suruvihkoja toimitettiin myös Vaasaan, Koivulahteen, Oravaisiin, Munsalaan, Jepualle ja Pietarsaareen saakka.

Tors blommor jatkoi toimintaansa Vöyrin hautaustoimiston kiinteistössä 30.4.2002 asti, kun kukkakauppa muutettiin Rökiöön, Vöyrintielle 107, kiinteistöön missä Vörå Hall-Valla aikaisemmin oli toiminut. Uudet avajaiset pidettiin 2.5.2002. Tors Blommor jatkoi toimintaansa täällä 19.3.2009 asti, kunnes Tor Nyman jäi eläkkeelle ja Ann-Sofie ja Stefan Lindgård ottivat toiminnan haltuunsa.

Kun Ann-Sofie ja Stefan ottivat toiminnan haltuunsa, he muuttivat nimen Tors blommor & begravningsbyråksi ja toiminta jatkui Vöyrintiellä 107. Keväällä 2011 he ostivat omia tiloja Vöyrintiellä 23 ja uudet avajaiset pidettiin 3.10.2011.

Toukokuussa 2012 muuttui nimi City Floristiksi kukkakupan osalta ja hautaustoimiston osalta otimme käyttöön entinen nimi Vöyrin Hautaustoimisto.

21.3.2014 avasimme uuden City Florist kukkakaupan Uudessakaarlepyyssä Topeliuksenpuistikolla 23 seinä seinässä Uudenkaarlepyyn hautaustoimistoon.